Oma läsnäolon ja pienien ilojen lähettiläämme

Tämä pieni rakas olento on ollut elämässämme jo seitsemän vuoden ajan. Tänä vuonna pojan kunto on ollut vaihteleva, mutta elämänhalu suuri. Taas elämme sitä hetkeä, että terveyden kanssa on haaste. Istun nytkin tippa silmässä ja sydämeni sykkii täysin tälle pienelle rakkaalle marsullemme. Hänen hyvinvoinnilleen.

Kun pojat tulivat kotiimme seitsemän vuotta sitten, ihmettelin, miten tuollaisten olentojen kanssa eletään, Olin siihen saakka ollut koira- ja kissaihminen. Suruksemme toinen pojista kuoli jo 2,5 -vuotiaana selvittämättömään riutumiseen. Hoidosta huolimatta hän nukkui yöllä pois vuosia sitten.

Tuon menetyksen myötä tämä poika tuli entistä tiivimmästi osaksi perhettämme. Meistä tuli hänen keskustelukummppaneita, vai olisiko se sittenkin toisin päin. Sitä mietin, kun ystäväni sanoi, että tämä pieno olento on uskomattoman täynnä rakkautta, viisautta ja on selvästi tullut opettamaan meidän perheelle elämän pienien ilojen tärkeyden. Tämä kaikki pitää täysin totta. Logan on meidän pieni Zen munkkimme. 

Loganin mukana olemme oppineet hetkestä nauttimisesta ja pyytettömästä rakkaudesta paljon. Oppineet, että rakastavan läsnäolon tuntee ollessaan sen äärellä. Siihen ei tarvita yhteistä puhuttua kieltä.